Erkki Lähde

Pohjoisten metsien rakenne ja kehitys

Tiivistelmä

Metsän käsittelyssä on myös Pohjoismaissa voimistunut vaatimus noudattaa mahdollisimman hyvin luonnon omaa kehitystä. Metsät kehittyvät boreaalisella vyöhykkeellä, jota esimerkiksi Suomi edustaa maantieteellisesti varsin hyvin, ensisijaisesti eri tavoin vaihtelevanrakenteisiksi sekapuustoiksi. Sekä metsävarojen inventointitiedot että erilliset tutkimukset osoittavat tämän. Tasarakenteisia metsiä, joissa puiden paksuusjakauma on suppea, esiintyy luonnonvaraisesti vain poikkeustapauksina.

Metsien käyttöön kohdistuu yhä enemmän erilaisia tarpeita. Siten metsiä ei voida laajassa mitassa jakaa sellaisiin, joita käytetään vain puuntuottamiseen ja toisaalta sellaisiin, joita käytetään samanaikaisesti moniin eri tarkoituksiin. Näin ollen kaikkia talousmetsiä tulee käsitellä siten, että ne toimivat samanaikaisesti monikäyttömetsinä eikä niiden monimuotoisuus eikä ekologinen kestävyys vaarannu. Pelkästä puuntuotannollisesta kestävyydestä huolehtiminen ja ns. avainbiotooppien suojeleminen ei ole riittävää. Tähän suuntaan kehitys on jossain määrin viime vuosina kulkenut lähinnä kuluttajien ympäristötietoisuuden kasvun ja vaatimusten myötä. Tulokset ovat kuitenkin toistaiseksi olleet vielä vaatimattomia.

Taustaa

Suomen metsät, jotka edustavat hyvin boreaalisen vyöhykkeen metsiä, ovat olleet tarkan seurannan alaisia koko viime vuosisadan ajan. Maailman mittakaavassa Suomessa tehtiin ensimmäiseksi koko valtakunnan kattava metsävarojen inventointi jo 1920-luvun alussa. Puustokoealat mitattiin edustavana otoksena. Inventoinnit on toistettu noin kymmenen vuoden välein. Niinpä tällä hetkellä tehdään yhdeksättä inventointia.

Metsiköitten puuston rakenne on selvitetty mittaamalla mm. puiden läpimitta rinnankorkeudelta. Vaikka tuloksia on esitelty monipuolisesti, julkaistiin ensimmäisestäkin inventoinnista ensimmäisen kerran tuloksia puiden läpimittajakaumalla kuvatusta metsien rakenteesta vasta 1990-luvun alussa (Lähde ym. 1991, 1992). Syytä tähän laiminlyöntiin ei ole kerrottu. Syynä on saattanut olla se, että luontaisesti kehittyneet metsät eivät rakenteeltaan olleetkaan sellaisia, joiksi ne oli ennakkoon ehditty kuvitella ja jollaisiksi ne oli päätetty käsitellä. Kasvu- ja tuottotaulukotkin oli jo nimittäin ehditty laatia valikoitujen koealojen perusteella vain tasaikäisille metsille. Vallinneen paradigman mukaan uskottiin, että metsät kehittyvät luontaisesti ikäänkuin vilja pellolla. Sen mukaan puusto aina tietyn kiertoajan kuluttua tuhoutuisi kokonaan luonnontuhon, lähinnä metsäpalon tai myrskyn seurauksena. Sen jälkeen uusi metsä syntyisi avoimelle maalle kehittyvästä taimikosta.

Tätä kuviteltua mallia on käytetty ja käytetään edelleen perusteluna pitkään vallinneelle käytännölle, jossa metsät käsitellään alaharvennuksella poistamalla kasvatusvaiheessa pienet ja nuorimmat puut ja raivaamalla alikasvos. Metsässä toimitaan kuin porkkanan harvennuksessa. Tietyn kiertoajan jälkeen puusto uudistetaan luontaisesti tai yhä useammin avohakkuulla ja viljelyllä. Tämän kasvatusmallin on väitetty noudattavan mahdollisimman hyvin metsäluonnon omaa kehitystä. Sen mukaan luontaisesti syntyneet metsiköt kehittyisivät viljelymetsien tavoin metsiköittäin puustoltaan samanikäisinä ja tasakokoisina. Tähän oppijärjestelmään on panostettu paljon arvovaltaa. Metsätieteetkin on valjastettu lähes yksinomaan sitä palvelemaan. Tarkastelen seuraavassa tämän oppijärjestelmän paikkansa pitävyyttä nimenomaan edellä mainitsemieni edustavien inventointitietojen valossa.

Metsikön sisäisen rakenteen luokituksessa käytetään yleensä käsitteitä vaihteleva- ja tasaikäinen. Silti ei tavallisesti mitata metsikön puiden ikäjakaumaa, vaan luokitus tehdään koon perusteella (Daniel ym. 1979). Puiden koko ja ikä eivät kuitenkaan korreloi keskenään sellaisissa luontaisesti kehittyneissä metsiköissä, joissa puut tai osa niistä on ollut jossakin vaiheessa alikasvoksena. Puut kasvavat tällöin enemmän kokonsa kuin ikänsä mukaisesti (Cajander 1934; Vaartaja 1951). Alikasvoksena pitkäänkin olleet puut kasvavat vapauttamisen jälkeen samankokoisiksi kuin koko ajan vapaassa tilassa kasvaneet puut (Näslund 1944; Nilsen & Haveraaen 1983), vaikka aikaa kuluu enemmän. Ikäkäsite ei siten ole tieteellisesti täsmällinen kuvaamaan sellaisia metsiköitä, joissa puita on ollut jossakin kehitysvaiheessa alikasvoksena. Tämän vuoksi käytän epätarkan ikäluokituksen sijasta käsitteitä vaihteleva ja tasarakenteinen metsiköistä, joista rakenteen kuvaajana on mitattu puiden läpimitta rinnankorkeudelta ja sen vaihtelu.

Boreaaliset metsät vaihtelevan rakenteisia

Vastoin edellä kuvattua vallitsevaa ja virallisesti hyväksyttyä kuvitelmaa metsät kehittyvät boreaalisella vyöhykkeellä luontaisesti ensisijaisesti eri tavoin vaihtelevarakenteisiksi sekapuustoiksi (Huse 1965; Pobedinski 1988; Lähde ym. 1991). Erillisissä jo varttuneissa metsiköissä kasvaa siten samanaikaisesti erikokoisia puita ja useita puulajeja (kuva 1). Tasarakenteiset metsiköt, joissa kaikki puut ovat samanikäisiä ja läpimittajakauma on suppea, esimerkiksi enintään 15 cm laajuinen (noin puolet kiertoajan kokotavoitteesta), ovat harvinaisia poikkeustapauksia (Laiho ym. 1994; Norokorpi ym. 1994). Sellaiset metsät ovat yleensä tilapäisiä ja hakkuilla tai viljelyllä aikaansaatuja.

Yleisin ja siten luonnonmukaisin rakenne varttuneissa metsissä on ollut sekä Suomen että Ruotsin valtakunnallisten inventointien mukaan 1900-luvun alusta lähtien sellainen, jossa pieniä puita on ollut runsaasti ja puiden lukumäärä on pienentynyt suhteellisen tasaisesti puiden koon suuretessa (Uppskattning ... 1932; Skogsstatistiks ... 1989; Lähde ym. 1991, 1992). Tällaista runkolukujakaumaltaan käännettyä J-kirjainta muistuttavaa rakennetta kutsutaan yleisyyden ja muodon vuoksi säännöllisen vaihtelevarakenteiseksi (Daniel ym. 1979; Laiho ym. 1995). Tosin sitä nimitetään myös epäsäännölliseksi (Schütz 1989). Sitä voitaisiin perustellusti kutsua myös jatkuvarakenteiseksi. Ranskalainen deLiocourt (1898) kuvasi tämän rakenteen ensimmäisenä jo yli sata vuotta sitten. Hän piti sitä vaihtelevaikäisen metsän perusrakenteena. Hän kuvasi sitä matemaattisesti q-vakiolla, joka on runkoluvun muutoskerroin läpimittaluokkien välillä suurimmasta luokasta pienempiin päin. Mm. q-vakiota käyttäen johtamani tutkijaryhmä on viime vuonna julkaissut tieteellisessä Forest Ecology and Management sarjassa boreaalisten metsien luonnonmukaiset hoitomallit (Lähde ym. 1999 a).



Kuva 1. Varttuneiden metsiköiden rakenneluokkien kuvaus, osuus (%) ja kehitys 1900-luvulla valtakunnan metsien inventointien mukaan (Lähde ym. 1999 a). Huomaa, että kaikissa rakenteissa oli runsaasti alikasvosta. (Piirrokset Ilkka Taposen).

Toiseksi yleisin rakenne on ollut sellainen, jossa runkolukujakauma muistuttaa normaalijakaumaa eli kellokäyrää. Rakennetta voitaisiin kutsua myös keskittyneeksi. Sellaisten puustojen osuus on vaihdellut viime vuosisadalla Suomen varttuneissa metsissä kolmasosan ja viidenneksen välillä. Tätä rakennetta kutsutaan monesti tasaikäiseksi, vaikka tarkkaa tietoa puiden iästä ei ole ja vaikka puita esiintyy lähes kaikissa mahdollisissa läpimittaluokissa (Ilvessalo 1920 a, b). Viimeaikoina kolmanneksi yleisimpien eli kaksikerroksisten (jaksollisten) metsiköiden osuus on kohonnut alaharvennuksen ja alikasvoksen raivauksen seurauksena kolmannekseen. Silti talousmetsissäkin säännöllisen vaihtelevarakenteiset eli läpimittajakaumaltaan käännettyä J-kirjainta muistuttavat metsiköt ovat edelleen viimeisimpien inventointien mukaan yleisimpiä (kuva 1).

Boreaalisen vyöhykkeen pohjois- ja eteläosien välillä ei näytä olleen olennaisia eroja rakenteiden suhteissa (Lähde ym. 1999 a). Soilla kuitenkin säännöllisen erirakenteisten osuus on vielä suurempi kuin kangasmailla (Laiho ym. 1994; Norokorpi ym. 1994; Groot 1995). Ne ovat lähes yksinomaisesti säännöllisen vaihtelevarakenteisia.

Metsien monimuotoisuus ja tuotos

Vaihtelevarakenteiset metsät täyttävät tasarakenteisia paremmin nykyaikaiset metsikön sisäisen monimuotoisuuden vaatimukset (Angelstam ym. 1990, Buongiorno ym. 1994, Lähde ym. 1999 b; kuva 2). Jatkuvalla kasvatuksella hoidetut säännöllisen vaihtelevarakenteiset metsät ovat puustoltaan monimuotoisimpia (Coates & Steventon 1995, taulukko 1). Puuston jatkuva peitteellisyys on monien harvinaisten ja uhanalaisten metsälajien elinehto. Erilaiset selvitykset (Hasse & Ek 1981) osoittavat, että vaihtelevarakenteiset, erityisesti säännöllisen vaihtelevarakenteiset metsiköt ovat yleensä myös edullisimpia metsien monikäytön kannalta. Metsä säilyy niissä jatkuvasti puustoisena eli peitteellisenä. Sen ansiosta myös puun tuotos säilyy tasaisena ja suhteellisen korkean puustopääoman ansiosta varsin hyvänä. Sveitsiläinen professori Hans Leibundgut on aikoinaan sattuvasti todennut, että vaihtelevarakenteisessa sekametsässä koko metsän kerros juurten kärjistä ylimpään latvaan on tasapainoisesti ja tehokkaasti käytössä.

Metsän tasarakenteisena kasvattaminen alaharvennuksella ja kiertoajan jälkeen uudistushakkuulla merkitsee metsiköittäin epätasaista puun tuotosta (taulukko 2). Uudistumis- ja taimikkovaiheessa puun tuotos on hyvin vähäistä. Suurimmillaan se on varttuneen metsän kehitysvaiheessa. Kun se ei silloin maksimissaan ylitä olennaisesti jatkuvalla kasvatuksella säännöllisen vaihtelevarakenteisena kasvatetun metsikön keskimääräistä tasoa, säännöllisen vaihtelevarakenteiset metsiköt ovat pitkällä aikavälillä myös puuntuotoksellisesti edullisempia kuin tasarakenteiset (Lähde ym. 1999 a, taulukko 3). Lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna avohakkuu on tietenkin teknisesti helppo ja halpa menetelmä. Siksi metsäteollisuus sitä käyttää. Metsäteollisuus Suomessa nauttii nykyisin täysimääräisesti avohakkuiden hetkelliset edut. Metsänomistajat ja muu yhteiskunta maksavat ja kärsivät niiden pitkäaikaiset haitat. Avohakkuuta seuraa nimittäin pitkä ja usein kallis uudistamis- ja taimikonhoitovaihe. Tällöin puun tuotoksen vähäisyyden lisäksi metsikön monikäyttö- ja myyntiarvo ovat huonoja. Lisäksi epäonnistumisen riskit uudistamisvaiheessa ovat suuret.


Taulukko 1. Metsikön käsittelyn vaikutus sen monimuotoisuusarvoon Coatesin ja Steventonin (1995) mukaan.

Taulukko 2. Puustoparametrit valtakunnan metsien kolmannen (1951–53) inventoinnin mukaan eri kehitysluokissa ja kenttäkokeiden (Lähde ym. 1999a) mukaan jatkuvalla kasvatuksella hoidetuissa varttuneissa erirakenteisissa sekametsissä.

Taulukko 3. Puustoparametrejä jatkuvalla kasvatuksella tai alaharvennuksella käsitellyissä metsiköissä. A = ensiharvennusmetsä ja B = varttunut metsä (Lähde ym. 1999a).

Luonnonmukaisella metsänhoidolla (Lähde ym. 1999 a) vähennettäisiin radikaalisti nykyisiä suuria uudistamis-, taimikonhoito- ja ensiharvennuskustannuksia ja vältettäisiin haittoja ja ristiriitoja monikäytössä (kuva 3). Säännöllisen vaihtelevarakenteisena kasvatuksessa jatkuvalla kasvatuksella täydellisen epäonnistumisen riskit ovat pienet. Tukkipuun tuotos on huomattavan suuri ja puun laatu arvioidaan yleensä hyväksi. Kokonaishyödyt olisivat ilmeisesti suuria (Schulz 1993, Fähser 1995: taulukko 4, von Kynast 1995: taulukko 5).

Se, että boreaalisella vyöhykkeellä on yksipuolisesti käytössä metsien tasarakenteisena kasvatus, ei selity ekologisesti ja ekonomisesti kestävillä tieteellisillä perusteilla. Kyse on virheellisestä ymmärryksestä ja harhaisesta paradigmasta. Sen mukaan metsän puita halutaan kasvattaa kuin peltokasveja. Metsä on kuitenkin peltoa paljon monimuotoisempi ja pitkäikäisempi ekosysteemi, jossa puuston säilyminen on koko ekosysteemin toimivuuden ja jatkuvuuden avaintekijä. Metsän vaihtelevarakenteisena kasvattaminen edellyttää avohakkuuseen ja alaharvennukseen verrattuna korkeampaa ammattitaitoa, huolellisuutta ja parempaa metsäluonnon lainalaisuuksien tuntemusta. Erityisesti puun korjuu edellyttää nykyistä hellävaraisempien menetelmien käyttöä. Avohakkuu ei sensijaan edellytä mitään erityistä metsänhoidollista asiantuntemusta.



Kuva 2. Esimerkkejä monimuotoisuudeltaan erilaisista metsiköistä. Diversiteettipisteet ja –tasot osakuvissa Lähteen ym. (1999 b) kehittämän indeksin mukaan: A = 7 pistettä, heikko, B = 15 pistettä, tyydyttävä, C = 21,5 pistettä, hyvä ja D = 39,5 pistettä, erinomainen.



Kuva 3. Luontaisesti kehittyneen erirakenteisen sekametsikön kehitys avohakkuu-alaharvennussysteemin (vasen) ja luonnonmukaisen jatkuvan kasvatuksen (oikea kuvasarja) mukaan.


Taulukko 4. Metsikön geneettinen arvo ja kehitys käytettäessä avohakkuuta tai luonnonmukaisen metsänhoidon vaihtoehtoa Fähserin (1955) mukaan.

Taulukko 5. Metsikön tuotos ja kustannukset käytettäessä joko A. nykykäytännön avohakkuu-alaharvennussysteemiä tai B. jatkuvaa kasvatusta von Kynastin (1995) mukaan.

Yhteenveto

Nykyisin metsiin kohdistuu yhtä enemmän ja laajemmin erilaisia samanaikaisia tarpeita. Siten ei metsiä voida yleisesti jakaa sellaisiin, joita käytettäisiin vain puuntuotantoon ja toisaalta sellaisiin, joita samanaikaisesti käytettäisiin moniin eri tarkoituksiin. Varsinaisia talousmetsiäkin on boreaalisella vyöhykkeellä syytä hoitaa siten, että niiden monimuotoisuus ja ekologinen kestävyys eivät vaarannu eli metsät säilyvät ja kehittyvät ensisijaisesti vaihtelevarakenteisiksi sekametsiksi. Hyvän puuntuotannon ohella ne palvelevat silloin samalla monikäyttömetsinä. Nämä vaatimukset ovat yhdenmukaisia sen yhä enemmän vahvistuneen yleisen mielipiteen kanssa, että kaikessa metsän käsittelyssä tulee mahdollisimman hyvin noudattaa metsäluonnon omaa kehitystä. Ympäristötietoisuuden kasvun myötä laajat kuluttajapiirit haluavat yhä aktiivisemmin vaikuttaa siihen, miten niitä metsiä käytetään ja hoidetaan, joiden puusta heidän ostamansa tarvikkeet, vaikkapa paperi tai lauta, on valmistettu.

Vaikka boreaalisen vyöhykkeen metsätaloudessa on viime vuosina otettu askeleita luonnonmukaiseen suuntaan, muutokset käytännön toteutuksessa ovat vielä vähäisiä. Vallinneen virheellisen paradigman vuoksi metsien hoidossa vallitsee vielä eräänlainen puupeltoideologia. Metsän sisäinen monimuotoisuus ja metsäluonnon todellinen kehitys tunnetaan edelleen heikosti. Toisinaan on suorastaan estetty toisenlaisen, paremmin todellisuutta vastaavan tiedon esittäminen.

Kuten edellä olen kuvannut luonnontilaisina ja luonnonmukaisesti kehittyessään boreaalisen vyöhykkeen metsät, samoinkuin metsät usein kaikkialla muuallakin maapallolla, ovat ensisijaisesti eri tavoin vaihtelevarakenteisia sekametsiä. Metsäluonto on niin monimuotoinen, että vähäisiä poikkeustapauksia kuitenkin esiintyy. Tämä luotettaviin tutkimuksiin perustuva tieto on vastoin sellaista peltoviljelystä virallisesti ainoaksi oikeaksi omaksuttua käsitystä, että metsälläkin olisi yksittäisen puun tavoin selvästi rajattava elinkaari eli ikä. Luonnonmetsä on monimuotoinen ekosysteemi, joka ei suurenkaan luontaisen häiriön, ei edes luonnon aiheuttaman metsäpalon tai myrskyn jälkeen jää puuttomaksi, aukeaksi alaksi kuten avohakkuussa. Hakkuilla rakenteeltaan yksipuolisiksi muutetut puustot tosin voivat voimakkaassa luonnontuhossa tuhoutua kokonaan.

Luonnonmukaisen metsänhoidon määrittelisinkin sellaiseksi, jolla noudatetaan mahdollisimman hyvin metsälle luontaisesti ominaista kehitystä, rakennetta ja monimuotoisuutta sekä huolehditaan samalla pitkällä aikavälillä korkealaatuisesta ja taloudellisesta puuntuotannosta tasapainoisesti yhdessä metsän muiden käyttömuotojen kanssa.

Kirjallisuutta

Angelstam, P., Welander, J., Andren, H. & Rosenberel, P. 1990: Ekologisk planering av skogsbruk. Miljöprojekt Sundsvall-Timrå. -- Delrapport 8. 123 s.

Buongiorno, J., Dahr, S., Lu, H-C. & Liu, C-R. 1994: Tree size diversity and economic returns in uneven-aged forest stands. -- Forest Sci. 40(1): 83--103.

Cajander, E.K. 1934: Kuusen taimistojen vapauttamisen jälkeisestä pituuskasvusta. Referat: Über den Höhenzuwachs der Fichtenpflanzenbestände nach der Befreiung. -- Comm. Inst. Forestalia Fennica 19(5): 1--53.

Coates, K.D. & Steventon, J.D. 1995: Patch retention harvesting as a technique for maintaining stand level biodiversity in forests of North Central British Columbia. Julkaisussa: Bamsey, S. R. (toim.). Innovative silviculture systems in boreal forests. Proceedings IUFRO Symposium in Edmonton, Alberta, Canada. Oct. 2-8. 1994. -- Natural Resources Canada. Canadian Forest Service. ss. 102--106.

Daniel, V., Helms, J.A. & Baker, F.S. 1979: Principles of silviculture. Toinen painos. -- McGraw-Hill Book Company. 500 s.

Fähser, L. 1995: Nature-oriented forestry in Luebeck. -- International Journal of Ecoforestry 11(1):7--11.

Groot, A. 1995: Silvicultural systems for Black Spruce ecosystems. Julkaisussa: Bamsey, C. R. (toim.). Innovative silviculture systems in boreal forests. Proceedings IUFRO Symposium in Edmonton, Alberta, Canada. Oct. 2-8. 1994. Natural Resources Canada. -- Canadian Forest Service. ss. 47--51.

Hasse, W.D. & Ek, A. R. 1981: A simulated comparison of yields for even- versus uneven-aged management of northern hardwood stands. -- Journal of Environmental Management 12:235--246.

Huse, S. 1965: Strukturformer hos urskogsbestand in Øvre Pasvik. Referat: Strukturformer von Urwaldbeständen in Övre Pasvik. -- Meldingar fra Norges Landbrukshøgskole 44(31):1--81.

Ilvessalo, Y. 1920a: Kasvu- ja tuottotaulut Suomen eteläpuoliskon mänty-, kuusi- ja koivumetsille. Referat: Ertragstafeln für die Kiefern-, Fichten- und Birkenbestände in Südhälfte von Finnland. -- Acta Forestalia Fennica 15(4):1--96.

-- 1920b: Tutkimuksia metsätyyppien taksatoorisesta merkityksestä nojautuen etupäässä kotimaiseen kasvutaulujen laatimistyöhön. Referat: Untersuchungen über die taxatorische Bedeutung der Waldtypen, hauptsächlich auf den Arbeiten für die Aufstellung der neuen Ertragstafeln Finnlands fussend. -- Acta Forestalia Fennica 15(3):1-157.

Kynast R. v., 1995: Vom Fichtenbestand zum Bergmischwald in FA St. Blasien. Mit der Überführungsdurchforstung zur Einzelstammnutzung? -- Allgemeine Forst Zeitschrift 50:19/1995. ss. 1038--1041.

Laiho, O., Lähde, E., Norokorpi, Y. & Saksa, T. 1994: Varttuneiden metsiköiden rakenne 1950-luvun alussa. Summary: Stand structure of advanced forests in early 1950's in Finland. -- Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 495:90--128.

-- , Lähde, E., Norokorpi, Y. & Saksa, T. 1995: Undergrowth as a regeneration potential in Finnish forests. Julkaisussa: Bamsey, C. R. (toim.). Proceedings IUFRO Symposium in Edmonton, Alberta, Canada. Oct.2-8. 1994. -- Natural Resources Canada. Canadian Forest Service. ss. 90--94.

Liocourt, F. de, 1898: De l'aménagement des sapinères. -- Bulletin Socictas Forestalia Franche-Comté et Belfort 4:396--409.

Lähde, E., Laiho, O. & Norokorpi, Y. 1999 a: Diversity-oriented silviculture in the Boreal Zone of Europe. -- Forest Ecology Manage. 118:223--243.

-- , Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. 1991: The structure of advanced virgin forests in Finland. -- Scand. J. Forest Research 6:527--537.

-- , Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. 1992: Stand structure of thinning and mature conifer-dominated forests in boreal zone. Julkaisussa: Hagner, M. (toim.). Silvicultural alternatives. Proceedings from an internordic workshop, June 22-25 1992. Swedish University of Agricultural Sciences, Department of Silviculture. -- Reports 35:58--65.

-- , Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. 1999 b: Stand structure as the basis of diversity index. -- Forest Ecology Manage. 115:213--220.

Nilsen, P. & Haveraaen, O. 1983: Årringbredder hos gjenstående traer etter høgst i eldre granskog. -- Rapport fra Norsk Institut for Skogsforskning 9:1--16.

Norokorpi, Y., Lähde, E., Laiho, O. & Saksa, T. 1994: Luonnontilaisten metsien rakenne ja monimuotoisuus Suomessa. Summary: Stand structure and diversity of virgin forests in Finland. -- Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 495:54--89.

Näslund, M. 1944: Den gamla norrländska granskogens reaktionsförmåga efter genomhuggning. Referat: Die Reaktionsfähigkeit des alten norrländischen Fichtenwaldes nach Durchlauung. -- Meddelanden från Statens Skogsförsöksanstalt 33. 194 s.

Pobedinski, A.V. 1988: Comparative evaluation of even-aged and uneven-aged stands. -- Lesnoe Khozyaistvo 2:40--43.

Schulz, G. 1993: Betriebswirtschaftliche Aspekte des Plenterwaldes. -- Allgemeine Forst Zeitschrift 48: 731--733.

Schütz, J.-Ph. 1989: Der Plenterbetrieb. -- Fachbereich Waldbau ETH, Zürich. 54 s.

Skogsstatistisk årsbok 1989: Sveriges officiella statistik. -- Skogsstyrelsen. Jönköping. 300 s.

Uppskattning av Sveriges skogstillgångar verkställt åren 1923-1930, 1932: Redogörelse avgiven av rikskogstaxeringsnämnden. Del I. -- Statens Offentliga Utredningar 26:1--254.

Vaartaja, Y. 1951: Alikasvosasemasta vapautettujen männyn taimistojen toipumisesta ja merkityksestä metsänhoidossa. Summary: On the recovery of released pine advance growth and its silvicultural importance. -- Acta Forestalia Fennica 58(3):1--133.